);

Kokeilukulttuurilla kohti kehitystä

Monesti organisaatioiden esittelyissä niiden kotisivuilla tai työpaikkailmoituksissa näkee mainittavan, että meillä vallitsee kokeilukulttuuri. Mutta vain hyvin harvoin kerrotaan mitä se käytännössä tarkoittaa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa kerron millaisena itse koen kokeilukulttuurin ja missä siitä on eniten hyötyä organisaatioille ja yksilöille.

Fail fast – succeed faster

Kokeilukulttuuriin yhdistetään lähes poikkeuksetta epäonnistumiset ja niiden sallimisen tärkeys. Parhaimmillaanhan kokeilukulttuuri on sitä, että uusia asioita kokeillaan rohkeasti, ennakkoluulottomasti, ilman pitkiä harkinta-aikoja ja pala kerrallaan, jolloin myös onnistuminen tai epäonnistuminen tapahtuvat nopeasti. Tämä mahdollistaa tarvittaessa myös nopean suunnanmuutoksen. Ja parhaassa tapauksessa kokeilevalla toimintamallilla vältetään hetket, joissa kuukausia täysin ”pimennossa” testattujen palveluiden todetaan olevan tuotantokelvottomia, kun siihen tuotantovaiheeseen vihdoin on päästy. Esimerkiksi Google käyttää palveluissaan A/B-testausta, jonka avulla he pyrkivät selvittämään esimerkiksi, että ostavatko A- vai B-version käyttäjät enemmän.  Hyvin organisaatioon juurrutettuun kokeilukulttuurin myötä saadaankin uutta polkua viitoittavia tai vaihtoehtoja poissulkevia päätöksiä aikaan huomattavasti vikkelämmin, kuin pidempään jahkailevissa organisaatiota ja päästään tekemään tulosta nopeammin. Mielestäni kokeilukulttuurissa kokeilujen epäonnistumisetkin ovatkin positiivisia asioita. Eivät vain mahdollisten tuotantokelvottomien ratkaisujen parissa hukkaan heitettyjen tuntien säästymisen takia, vaan myös siksi, että ne auttavat pääsemään toivottuun lopputulokseen todennäköisesti nopeammin.

Oman polun löytää kokeilemalla

Monesti kokeilukulttuuri mielletään liiketoiminnan kehittämiseen ja erityisesti palveluiden kehittämiseen sopivaksi työkaluksi. Mutta entistä isompaan rooliin haluaisin tulevaisuudessa nostaa kokeilukulttuurin yksilöiden kehittämisessä. Oma polkuni nykyiseen työrooliini IT-asiantuntijatalon liiketoiminnan kehittäjäksi on ollut tavoitteellinen, määrätietoinen ja osittain myös hyvää ajoitusta tiettyjen asioiden suhteen, tuuriksikin joku voisi sitä kutsua. Mutta tuurihan tehrään, niin kuin Henkka Hyppönen kertoo ”Kuinka SE tehdään esiintyjänä”-kirjassaan, viitaten tamperelaiseen sanontaan.

Ja tuuri tehrään niin, että tekijä ottaa täyden vastuun omista teoistaan ja omasta menestyksestään. Tekijä keskittyy niihin tekemisiin, jotka luovat olosuhteita menestykselle. Esiintyjän kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi fyysisestä kunnosta huolehtimista, alan kirjallisuuden lukemista, esiintymisen harjoittelemista ja epämiellyttäviin tilanteisiin menemistä ja häpeän työstämistä, itselleen anteeksi antamista, oman ajattelun kirkastamista kirjoittamalla ja ääntä harjoittelemalla. *

Kuitenkin yhdeksi merkittävimmistä asioista nykyiseen työrooliini kasvamisen ja kehittymisen kannalta näen sen, että olen saanut kokeilla erilaisia asioita. Nykyisellä työantajallani se on tarkoittanut sitä, että vaikka alun perin tulin palkatuksi puhtaasti tekniseen asiantuntijarooliin, niin olen saanut mahdollisuuden kokeilla myös muita osa-alueita, kuten myyntiä, markkinointia, palveluiden tuotteistamista, organisaation toiminnan kehittämistä, työryhmän johtamista ja monia muita asioita. Myös aikaisemmat työnantajani ja esimieheni ovat suhtautuneet positiivisesti uteliaisuuteeni ja halukkuuteni oppia monista asioista, jotka eivät ole välttämättä suoranaisesti kuuluneet silloisiin vastuualueisiini. Heidän ennakkoluulottomuutensa ja kannustava asenteensa ovat mahdollistaneet kokemuksen ja taitojen kerryttämisen toinen toistaan haastavammissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Näiden kokeilujen mahdollistaminen on auttanut paljon siinä, että olen löytänyt sieltä kokeilujen joukosta ne itseä eniten kiinnostavat aihealueet. Ja päässyt sitä kautta rakentamaan niistä tietynlaisen työidentiteetin, jota nykyisessä roolissani pääsen hyödyntämään siten, että se tukee myös organisaation tulevaisuuden tavoitteita.

No blame – no shame

Jotta ajatusmallia epäonnistuneisiin kokeiluihin suhtautumisessa saataisiin käännettyä kokeilukulttuuriin rohkaisevammaksi, niin pitäisi mielestäni miettiä epäonnistumisesta aiheutuneen häpeän tunteen käsittelyä tai jopa sen poistamisesta yhtälöstä kokonaan. Epäonnistumisen pelon taustalla on suurella todennäköisyydellä häpeän tunne, jonka epäonnistuminen sosiaalisessa yhteisössä monesti aiheuttaa. Jotta siitä päästäisiin eroon pitäisi ensin selvittää, että mistä se häpeä johtuu? Mikä häpeän aiheuttaa ja mitä se ylipäätään tarkoittaa?

Häpeä on tunnetila, joka valtaa sinut, kun koet esim. tehneesi jotain väärää tai koet suoriutuneesi huonosti jossain asiassa. Häpeä johtuu siitä, että oletat tai odotat muiden tuomitsevan tuon väärän tai huonon tekemisesi. Häpeä on siis tässä tapauksessa todennäköisesti kollegoiden reaktioista tai niiden reaktioiden pelosta aiheutuva tunne. ”Mitähän ne nyt sanoo, kun mokasin sen käyttöönoton niin pahasti?” ”Kehtaankohan istua enää samaan kahvipöytään, kun en saanutkaan sitä kauppaa kotiutettua?” Kuulostaako tutulta?

Mikäli organisaatio haluaa olla kokeilukulttuuriin kannustava, tulisi sen mielestäni pyrkiä tekemään kaikkensa, jotta ihmisten ei tarvitse hävetä mahdollisia epäonnistumisia. Oli kyse sitten siitä, että yksilö on saanut kokeiltavakseen esimiehen vastuullisen tehtävän, eikä olekaan suoriutunut siitä toivotulla tavalla. Tai siitä, että tuotantotiimi on epäonnistunut uuden palvelun käyttöönotossa, koska kokeili jotain uutta tapaa. Aiemmin mainittujen kokeiluihin liittyvien epäonnistumisten kääntämisestä positiiviseksi asiaksi voisi olla apua. Tällöin ei puhuttaisikaan epäonnistumisista, vaan esim. vaihtoehtojen poissulkemisesta. Toinen vaihtoehto häpeän tunteesta eroon pääsemiseksi olisi puuttua kollegoiden mahdollisiin negatiivisiin reaktioihin, kuten epäonnistumisista piikittelyyn. Mielestäni epäonnistuminen sanana voitaisiin jättää kokonaan pois kokeilukulttuurista puhuttaessa. Käytettäisiin vaikka aiemmin mainitsemaani vaihtoehtojen poissulkemista sen sijaan. Tärkeintä olisi kuitenkin keskittyä siihen, että yksilöille annetaan mahdollisuus kokeilla omien siipien kantavuutta eri osa-alueilla ja tarjotaan myös mahdollisuus palata aiempaan tilanteeseen kokeilujen päätyttyä. Tai että tiimille annetaan mahdollisuus kokeilla uusia toimintatapoja, vaikka riskinä olisikin epäonnistumisen mahdollisuus. Mielestäni kokeileminen on hyvä kumppani kaikenlaiseen kehitykseen, oli kyse sitten yksilöistä tai organisaatiosta.

Millaisia ajatuksia kokeilukulttuuri sinussa herättää? Miten sinun mielestä voitaisiin kannustaa yksilöitä kokeilemaan enemmän? Entä millä keinoilla saataisiin luotua organisaatioihin aidosti kannustava kokeilukulttuuri? (Vastata voit kommenttikenttään tai somekanavissa, joihin linkit löydät sivun alareunasta.)

*Lähde: Hyppönen H. (2005). Kuinka SE tehdään esiintyjänä. Helsinki: Talentum, (33)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *