Vielä muutama vuosi takaperin luettelin kerta toisensa jälkeen työhaastatteluissa yhdeksi vahvuudekseni perfektionismin. Sittemmin mainitsin sen myös heikkouksia kysyttäessä, sillä koin, että tietyissä tilanteissa siitä täydellisyyden tavoittelusta oli ollut jopa haittaa lopputuloksen kannalta. Esimerkiksi tilanteissa, joissa jokin asia olisi ollut mahdollista saattaa valmiiksi ehkä sovittua aikamäärettä nopeammin, jos en olisi jäänyt viilaamaan jokaista yksityiskohtaa täydelliseksi. Lukiessani Petteri Kilpisen Inspiroitunut – Miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä -kirjaa tajusin, että olen vihdoin päässyt eroon tuosta tavasta. Olen siis toipuva perfektionisti.
Täydellisyyden tavoittelu vs jatkuva kehittyminen
Kilpinen kertoo kirjassaan tutkimuksesta, jossa jaettiin menestyvät ihmiset kahteen ryhmään asennoitumisen perusteella. Niihin, joille täydellisyyden tavoittelu on tärkeää ja niihin, joille jatkuva kehittyminen on tärkeää. Kirjassa perfektionistia kuvailtiin kilpailuhenkiseksi, joka ei tyydy vähään ja joka toimii sinnikkäästi saavuttaakseen tavoitteensa. Monessakin suhteessa ihannetyöntekijän kuuloinen siis.
Jatkuvaa kehittymistä tärkeänä pitävään liitettiin kirjassa uuden etsiminen, jatkuva oppiminen ja nöyryys. Hän ei malta jäädä aloilleen, vaan tahtoo kokeilla ja oppia koko ajan uutta, mielellään muilta ihmisiltä. Hän ei puolestaan välttämättä kilpaile muita vastaan, vaan etsii omaa potentiaaliaan. Jatkuvaa kehittyjää pidetään hyvänä, mutta hieman vaativampana työntekijänä, kuin täydellisyyden tavoittelijaa.
Tutkimuksessa katsottiin miten nämä kaksi erilaista ryhmää reagoivat niin sanotuissa tienristeystilanteissa, jotka erottavat paremmin menestyneet huonommin menestyneistä. Näitä tilanteita olivat:
- Itseään menestyneemmän ihmisen kohtaaminen
- Negatiivisen palautteen saaminen
- Häirityksi tai keskeytetyksi tuleminen
Tutkimuksen perusteella kaikissa kolmessa tilanteessa jatkuva kehittyjä ylläpiti tai paransi suoritustasoaan ja täydellisyyden tavoittelija puolestaan menetti osan suorituskyvystään ja laski tasoaan. Tutkimuksen perusteella menestystä näyttää olevan varattu enemmän niille, joilla on jatkuvan kehittymisen asenne.
It’s good enough
Silloin kun tituleerasin itseni vielä perfektionistiksi en voinut sietää silloisella työnantajallani lukemattomia kertoja kuulemaani lausahdusta: It’s good enough. En pystynyt käsittämään, että miten jokin omasta mielestäni hieman vajaa suoritus voisi olla jonkun mielestä riittävä. Nyt muutama vuosi myöhemmin huomaan käyttäväni satunnaisesti tuota aiemmin sietämättömältä tuntunutta lausahdusta ja pystyn jo nauramaan aikaisemmalle versiolleni itsestä, sille kaverille, joka ei tuota voinut edes kuvitella käyttävänsä koskaan.
Yksi ehkä merkittävin muutos elämässäni, jolloin perfektionismi alkoi pikkuhiljaa lopullisesti katoamaan omien ominaisuuksieni joukosta oli se hetki, kun tulin isäksi. Varsinkin sen jälkeen, kun tämä tapahtui toistamiseen. Lasten kanssa sitä on oppinut sietämään hyvin erilaisia tilanteita, joissa kaikki ei suju juuri sillä tavalla kuin olit itse mielessäsi ajatellut. Jossain vaiheessa tätä oppia alkoi kuin huomaamatta tuomaan työelämään ja kaikkeen omaan tekemiseen. Sitä alkoi jossain vaiheessa olemaan itselle hieman armollisempi sen sijaan, että olisi vaatinut joka osa-alueen olevan täydellinen. Ehkä sitä osasi alkaa ajattelemaan sitä isoa kuvaa enemmän, kuin niitä pieniä viilattavia yksityiskohtia ja ymmärsi, että kokonaisuuden kannalta täydellisyyden tavoittelu jokaisella osa-alueella ei välttämättä olekaan hyvä asia.
Keskity kehittymiseen ja nauti matkasta
Oman kokemukseni ja lukemattomien viisaiden ihmisten kertoman myötä sitä on ymmärtänyt, että täydellisen lopputuloksen sijaan on tärkeämpää keskittyä siihen jatkuvaan tekemiseen ja havainnoida, että mitä on oppinut ja missä on kehittynyt. Pitää olla nöyrä oppimaan ja vastaanottamaan uutta tietoa. Vain siten voi menestyä pitkällä matkalla. Nopeat voitot eivät kanna pitkälle. Riittävän haastavien ja realististen tavoitteiden asettaminen itselle, niiden sanominen ääneen tai ylös kirjaaminen auttavat myös kehittymään. Kiteytettynä haluan siis rohkaista sinuakin päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja ottamaan ensimmäisen ratkaisevan askeleen kohti perfektionismistä toipumista sekä jatkuvaa kehittymistä. Ennen kaikkea kannattaa opetella nauttimaan siitä matkasta, sillä se ei pääty koskaan! Menestykseen tähtäävällä ihmisellä kun on taipumus nostaa rimaa ja asettaa uudet tavoitteet aina kauemmaksi, kun ne edelliset on jo saavutettu. Ja näin se pitää minusta ollakin.