);

Unelmat todeksi

Kylläpä tämä kirjoittaminen tuntuu vaikealta näin pitkän tauon jälkeen. Mutta näinhän se menee muissakin asioissa, niin kuin esim. kuntoilussa. Blogikirjoittamiseen liittyvää DOMSia lienee tiedossa siis lähiviikkoina. Eiköhän tässäkin kuitenkin uudenlainen vire ja into saada taas päälle, kun päästään vauhtiin ja saadaan osa asioista takaisin lihasmuistin piiriin.

Mutta miksi näin pitkä tauko kirjoittamisesta ja mitä sillä välin on tapahtunut? No, aika paljon hienoja asioita, mutta kaikkein suurin syy tähän hiljaiseloon on erään unelman toteutuminen, nimittäin asuntounelman. Life is good, you know!

Tästä päästääkin hyvällä aasinsillalla tämän kirjoituksen aiheen kimppuun. Ajattelin nimittäin kertoa muutaman sanan unelmista, niiden tavoittelusta ja toteuttamisesta. Nämä muutamat sanat ovat pääasiassa omia havaintoja, mutta todennäköisesti myös jonkun viisaamman alitajuntaani ujuttamia ajatuksia.

Niin, että mitenkö niitä unelmia sitten todeksi tehdään? Olen koostanut omat huomioni seuraavanlaiseksi listaksi:

1. Unelmoi rohkeasti

Ensimmäinen askel kohti unelmia on, että ylipäätään unelmoit rohkeasti, etkä anna muiden mielipiteiden lannistaa niitä. Niin kuin eräs pohjalaanen punkyhtyekin tietää, jotta: ”Haaveet elättää, haaveet hengissä pitää. Sulje silmäsi, sun unelmissa voimaa itää.”

Matkan varrella saattaa sivusta kuulua milloin mitäkin kommenttia, kuten: ”Et sä sun kokemuksella voi tommosta työpaikkaa hakea.” Tai: ”Eikai sulla tommoseen oo ikinä varaa..” Tuollaiset kommentit ovat allekirjoittaneella vain kasvattaneet nälkää ja saaneet tekemään entistä kovemmin töitä.

2. Usko unelmiisi ja itseesi

Kun on päästy unelmoinnin makuun, niin seuraava asia mikä tulee laittaa kuntoon, että voi ylipäätään saavuttaa mitään unelmiaan elämässä, on usko omaan tekemiseen ja omiin unelmiin. Todella paljon on kiinni pelkästään omasta ajattelusta, että mihin asti ihminen kykenee venymään. Se on tullut nähtyä ja todistettua monta kertaa, että mikäli et itsekään usko, että unelmasi on saavutettavissa, niin et sitä tule varmasti saavuttamaan. Ja puolestaan se, että jos todella uskot itseesi ja omaan tekemiseen, niin moni mahdottomalta tuntunut asia on mahdollista.

3. Visualisoi unelmasi

Sitten kun korvien väli ja uskonasiat on saatu kuntoon, niin voi aloittaa mielikuvien avulla matkan kohti unelmia. Esimerkiksi, jos kyse on asuntounelmasta, niin mieti millainen tuleva talosi olisi, hae tarvittaessa inspiraatiota sopivista kuvista ja kuvittele itsesi elämässä siellä.

Tätä vaihetta voi tehdä aina kun sille tuntuu olevan tarvetta. Itse harrastan tätä todella paljon ennen nukkumaanmenoa. Viimeiset asiat, joita monesti mietin ja visualisoin mielessäni ennen nukkumaanmenoa ovat tulevia unelmia. Aamullakin on sitten alitajunnalla mukavasti tiedossa, että miksi tänäänkin herätään ajoissa uuteen päivään.

4. Aseta tavoitteet

Yksi tärkeimmistä kohdista unelmien tavoittelussa on niiden muuntaminen tavoitteeksi ja tavoitteen pilkkominen osatavoitteiksi. Ensin tulee siis miettiä ja listata asiat, joita unelman tavoittaminen vaatii. Listaamisessa Google tai lähimmäiset saattavat olla tarpeellisia. Asioiden listaamisen jälkeen tykkään miettiä tämän vaiheen portaina, joissa portaiden yläpäässä odottaa se kyseinen unelma, jota lähdetään tavoittelemaan. Sitten jokainen askelma sisältää yhden listatun osatavoitteen, joka tulee saavuttaa ennen seuraavalle askelmalle siirtymistä.

5. Hoida homma kotiin – askel kerrallaan

Viimeinen vaihe on yksinkertainen, eli lähdetään vain kiipeämään niitä portaita. Mikäli osatavoitteiden järjestyksellä ei ole merkitystä lopullisen tavoitteen kannalta, niin itse suosin helpoimpien (eli omasta mielestä tylsimpien) hoitamista alta pois ensimmäisenä, jotta pääsee niiden haastavimpien ja mielenkiintoisempien kimppuun.

Unelmat ovat siis vain tekemistä vaille valmiita! Mutta yksi asia tässä unelmoinnissa vielä kannattaa muistaa. Nimittäin se, että pitää katsella välillä myös taaksepäin. Ja muistella, että mistä sitä vuosi sitten, tai viisi vuotta sitten haaveiltiin. Aika moni unelma on muuttunut todeksi. Itselläni ainakin kaikki ne, jotka on viety äsken kuvailemani ”prosessin” läpi. Niistä jo aiemmin saavutetuista unelmista pitää muistaa nauttia ja olla ylpeitä. Huolimatta siitä, että seuraavatkin odottelee jo vähintään kolmosvaiheessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *