Syksy on henkilökohtainen suosikkini kaikista vuodenajoista.
Joku voisi ajatella, että miksi ihmeessä? Kun luonnossakin kaikki vain kuolee pois silloin?
Mutta ehkä se onkin yksi syy, miksi pidän syksystä niin paljon.
Syksy on uusia alkuja
Syksy nimittäin edustaa minulle ennen kaikkea vanhan taakse jättämistä ja uuden edessä olemista. Liekö jäänne kouluvuosilta, kun lomakauden jälkeen odoteltiin totutusti uutta alkua? Olen myös työskennellyt aiemmin yrityksessä, jossa uusi innostava toimintavuosi starttasi aina syksyllä ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin.
Monet lempikappaleistanikin yllättäen kertovat syksystä. Niistä ensimmäisenä mieleen tulee Mokoman Hei hei heinäkuu, jonka poikkeuksetta joka vuosi joku minut hyvin tuntevista julkaisee elokuun ensimmäisenä päivänä johonkin sosiaalisen median kanavaan ja merkitsee minut julkaisuun. Saa aina hyvälle mielelle! Hyvä perinne, sanon. Kiitos siitä!
(Taidankin lainata tuota kappaletta tähän kirjoitukseen sopiviin väleihin värittämään tunnelmaa, kuten vaikkapa tähän.)
Pyysit viereltäsi pois
Mokoma – Hei hei heinäkuu
Käänsin selkäni ja pyyntöön vastasin
Maanrakoon katosin
Hiekkaa sulloin taskuihin
Muistoksi ja rohkeuteni kokosin
Katseen eteen suuntasin
Et ehkä täyttänytkään
Joka toivetta
En silti suuttunut
En sinuun pettynyt
Ja vaikket pitänytkään
Joka lupausta
Silti turvauduin
Sinuun kiinni tarrauduin
Hiljalleen katoavien hetkien ilot
Syksyllä siinä viimeisillä elonhetkillään puiden ja kasvien lehdet tarjoilevat parastaan, kunnon väri-iloittelun. Juuri ennen kuin ne antavat periksi uuden edessä ja tipahtavat hiljalleen maahan. Sitten tämä vanha lehti antaa hajotessaan ravinteensa itse kasville, tarjoten hyvän maaperän tulevaan, edessäpäin olevaan kasvukauteen.
Viimeisissä lämpimissä illoissa on tätä samaa taikaa, kuin ne tarjoilisivat muistojen muodossa ravinteita tulevaan. Lisäksi luonto saa paikoin pitkän ja kuivan kauden jälkeen litratolkulla raikasta vettä, täynnä elinvoimaa. Rakastan uusia alkuja, kehitystä sekä kasvua, siksi rakastan myös syksyä.
Pimeys tuo turvaa
Olen joskus aiemminkin tainnut mainita, että syksyn mukanaan tuoma pimeys tuo minulle turvaa. Jotenkin se pimenevään iltaan verhoutuminen tuntuu kuin pääsisi tuttuun ja turvalliseen syleilyyn, jossa voi olla täysin oma itsensä ja suojassa kaikelta muulta, ehkä myös piilossa katseilta.
Outoa? Ehkä, mutta siltä nämä pimenevät illat minusta tuntuvat ja se on minusta hyvä pari tälle raikkauden tunteelle, jota syksy tarjoilee.
Syksy on myös sadonkorjuun aikaa
Sadonkorjuun ydinajatusta voisi soveltaa elämässäkin, kun ollaan uuden edessä, silloinhan sitä tavallaan korjataan sato (eli opitut asiat) siitä aiemmasta vaiheesta mukaan evääksi uudelle tuntemattomalle matkalle.
Hyvästelen heinäkuun
Mokoma – Hei hei heinäkuu
Valo vähenee ja varjot pidentyy
Lehdet puissa kellastuu
En pelkää mitä tuleman
En ukkosmyrskyä
Tai paukkupakkasta
Ne kuuluu kokea
Syksy on lupaus tulevasta
Tämä kirjoitus syntyi spontaanisti kahvitauolla, tuijotellessa mahdollisesti kohti saapuvaa ukkosmyrskyä. Ajatus tähän taisi jäädä itämään, kun esikoinen saateltiin tänään eskariin ensimmäistä päivää viettämään. Tunnistin hänen kasvoiltaan tuon saman innostuksen, odottavan ja jännittävän tunnelman, jonka tiedän kokemuksesta olevan niin kutkuttava ja huumaava, että sen toivoisi jatkuvan mahdollisimman pitkään.
Kukaan meistä ei tarkalleen voi tietää mitä tulevaisuus milloinkin tuo tullessaan, mitä seikkailuja seuraavan kulman takana odottaa. Mutta syksyn tunnelma sisältää minusta myös lupauksen siitä, että jotain uutta ja mahdollisesti entistä parempaa – jotain elämisen arvoista on luvassa.
Jossain tie on vailla mutkaa
Mokoma – Hei hei heinäkuu
Ilman kuopan kuoppaa
On jossain ovi auki
Jossain vieras majoitetaan
Raikasta syksyä kaikille!
Kimmo Kolu
#tulevaisuudenjohtaja