);

Minustako yrittäjä? – Osa 3/3: Olenko valmis yrittäjäksi?

Blogisarjan aikaisemmissa osissa on tullut selville jo mistä motivaatio tähän kaikkeen kumpuaa ja löytyykö niitä liikeideoita riittävästi. Tämä blogisarja tulee tämän tekstin myötä päätökseen ja sen viimeinen osa käsittelee omia valmiuksiani yrittäjäksi ryhtymiseksi. Yrittäjyyttä tulen varmasti sivuamaan vielä moneen kertaan tulevissa kirjoituksissani, mutta tälle vuodelle on ajatuksissa keskittyä myös muihin aihealueisiin. Niille teistä, joita yrittäjyydestä kirjoittamiseni ei ole ollut kiinnostavaa on siis luvassa todennäköisesti huomattavasti mielenkiintoisempia aiheita.

Sivutoiminen yrittäjyys vs. päätoiminen yrittäjyys

Olen pohtinut paljon kokopäiväistä yrittäjyyttä ja töiden ohessa harjoitettavaa sivutoimista yrittäjyyttä. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Sivutoimisessa yrittäjyydessä tulee isoimpana kysymyksenä heti mieleen ajankäyttö. Miten yhdistetään yrittäminen jo muutenkin riittävän täydeltä tuntuvaan kalenteriin. Ja kirkkaimpana mielessä päätoimisessa yrittäjyydessä ovat oikean ajoituksen tunnistaminen ja tulojen turvaaminen heti alkumetreiltä.

Olen tullut siihen tulokseen, että itselleni sopivin polku vaikuttaa olevan portaittain siirtyminen yrittäjäksi. Eli sivutoimisesti töiden ohella, ainakin alkuun. Varsinkin perheellisenä koen, että en voi hypätä palkkatyöstä suoraan ns. tyhjän päälle ja luottaa, että siivet kantaa. Joskus ne hyvätkin ideat jää lähtemättä lentoon, jos ajoitus on täysin väärä. Kokonaan palkkatöistä pois jääminen kuulostaa muutenkin vieraalta ajatukselta, sillä pidän työskentelystä muiden asiantuntijoiden kanssa, enkä haluaisi missään nimessä jäädä mökkihöperöksi omaan kotitoimistoon. Antaa ajan näyttää mitä tuleman pitää. Pidän mieleni avoimena ja annan ideoiden sinkoilla siellä edelleenkin. Osan niistä tulen koeponnistamaan ainakin liiketoimintasuunnitelmapohjan kautta mahdolliseen jatkotuotantoon. Ja otan ainakin muutamista ideoista tänä vuonna sparrailusessioita oikeiden ihmisten kanssa. Ehkä ne siten vielä joku päivä tulevat näkemään päivänvalon.

Olenko valmis yrittäjäksi?

Etsiessäni vastausta siihen, että milloin on valmis yrittäjäksi, löysin yrittäjät.fi -sivustolta yrittäjätestin ja listan tärkeimmistä yrittäjän ominaisuuksista. Niistä kuva alla:

Lähde:*

Listattuja asioita hetken katseltuani totesin, että voisin kyllä ruksittaa valtaosan niistä ja loputkaan eivät jollain aikavälillä mahdottomilta kuulosta. Siitä rohkaistuneena vastasin kyselyyn ja sain seuraavanlaisen testituloksen:

Tuloksesi on 45/55. Olet varapääjohtaja!

Olet lähes valmis yrittäjä! Olet selkeästi menossa kohti yrittäjyyttä ja sinulla todennäköisesti on yrittäjän liekki sisälläsi. Tulosten perusteella tiedämmekin jo, että hyvällä tuella ja sparrauksella onnistut mahdollisessa yrittäjyydessäsi.

Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä

Aiheeseen liittyen lainaan loppuun tällä kertaa Jare Tiihosta. Sillä kyseisen kappaleen sanoitukset sopivat mielestäni hyväksi kannusteeksi kaikille niille, jotka painivat samojen yrittäjyyshaaveiden parissa, uskaltamatta ottaa sitä ratkaisevaa ensimmäistä askelta:

Mun täytyy luottaa, että nää siivet kantaa

Musiikki kuljettaa ku koko elämän sille antaa

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota

Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa

Menin nii äärirajoille että mun pääni hajoilee

Tiedän et mun paikka maailmas on antaa ääni sanoille

Annan niin kauan kun sillä on välii

Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii

Suljen silmät, kuvittelen et lennän

Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä **

Lähteet:

* Suomen Yrittäjät: Oletko valmis yrittäjäksi? Haettu 13.1.2018 osoitteesta: https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/oletko-valmis-yrittajaksi-316168C

** Cheek – Äärirajoille, sanoittanut Jare Tiihonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *